• Productivity Leap

Haastattelussa Business Intelligence -asiantuntijamme Matias Eko


1. Kuinka hakeuduit IT-alalle ja erityisesti Tampereen yliopiston tietojohtamisen koulutukseen?


Tietojohtamista hakeuduin opiskelemaan lukioaikana tekemäni päätöksen pohjalta. Tuolloin oli vielä epäselvää, mitä sitä haluaa tehdä isona. Kiinnostuksen kohteena olivat kuitenkin yritysten liiketoiminta, tietotekniikka ja talous, joten tietojohtaminen vaikutti oikein hyvältä vaihtoehdolta. Myös työtehtävät tietojohtamisen koulutusohjelmasta valmistuneille olivat todella laajalla skaalalla. Ensimmäinen IT-alan työpaikka löytyikin opintojen kautta Tampereelta.



2. Olet työskennellyt puoli vuotta PL:llä, millaisia oppeja on matkaan tarttunut? Ovatko jotkut asiat korostuneet erityisesti? Mitä oppeja hyödynnät jatkossa yliopisto-opinnoissa ja mitä taas olet pystynyt yliopisto-opinnoista hyödyntämään työelämässä?


Puolessa vuodessa on tullut opittua todella paljon, niin teoriaa kuin käytäntöjä eri teknologioista. On ollut hienoa päästä hyödyntämään koulun penkillä opittuja teorioita työelämässä. Yliopisto-opinnoista on saanut hyvän pohjan käytäntöön. Nykyisen työni ja sen kehityksen kannalta tärkeitä opintoja ovat olleet esimerkiksi projektiluontoiset harjoitustyöt, joissa on tehty töitä porukassa ja tähdätty yhteiseen päämäärään. Teoriaan painottuvat kurssit ovat myös olleet hyödyllisiä asioiden hahmottamiseksi. Myös ohjelmointi- ja tietokantakursseista on ollut hyötyä nykyisessä työnkuvassani.



3. Millaisia harrastuksia sinulla on ja mikä saa sinun ajatuksesi pois työasioista?


Vapaa-ajalla tulee harrastettua monenlaista. Parhaiten työasiat jäävät pois mielestä kunnon kalareissulla. Myös erilaisia mailapelejä, kuten padelia, tulee myös pelailtua jonkin verran. Penkkiurheilukin on aina toiminut vastapainona arkeen.



4. Kuinka olet viihtynyt PL:llä?


Olen viihtynyt PL:llä erittäin hyvin. Vastaanotto oli hyvä ja heti ensimmäisestä viikosta alkaen tuntui kuuluvansa joukkoon. Työn tekeminen tässä porukassa on ollut erittäin mukavaa, työkaverit ovat todella mukavia ja porukkaan on helppo kuulua. Täällä on saanut paljon tärkeitä oppeja kokeneilta konkareilta, sekä tukea tekemiseen juuri työelämään astuneilta vertaisilta.



5.Mitä asioita arvostat PL:ssä ja sen toiminnassa?


Erityisesti arvostan PL:ssä sen organisaation matalaa byrokratiaa. Asioita on helppo tuoda esille ihan sinne ylemmälle johdolle asti. Mukavaa on myös se, että töitä saa oikeastaan tehdä lähes milloin vaan missä vaan, kunhan hommat tulee hoidettua. Lisäksi arvostan kannustavaa ja oppimiseen innoittavaa ilmapiiriä, mikä näin alan keltanokkana on hyvä asia.


0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki